perjantai 21. marraskuuta 2008

Arkiyö

Uskomatonta, miten paljon arkiyö eroaa viikonloppuyöstä. Ajoin viimeyönä ensimmäisen arkivuoroni ja vaikka kuvittelin yön olevan kovin hiljainen, löytyi tekemistä kyllä mukavasti koko loppuyöksi. Viikonloppuisin on kamala kiire päällä ja koko ajaminen tuntuu sekavalta ja hektiseltä hosumiselta, arkiyönä puolestaan korostuu oikealle asemalle hakeutumisen merkitys ja vaikka kaikki tapahtuukin kovin rauhallisesti, pääsin silti kutakuinkin perjantai-illan kassalukemiin.

Aloitin illan hakeutumalla Peltolantien tolpalle, jossa ei ollut yhtään autoa. Yleensä olen hieman boikotoinut kyseistä tolppaa, sillä suurin osa on Peltolantorin räkäläkeskittymästä saapuvia äkäisiä jurripeikkoja. Nyt kuitenkin tein poikkeuksen ja toivoin saavani nopeasti kävelypokan kyytiin ja sellaisenhan sain, jopa kaksi peräkkäin ja vielä jäi yksi asiakas odottamaan seuraavaa taksia. Kyydit olivat melko lyhyitä paikalliskeikkoja ja lopulta päädyin Koivukylään, josta sain seuraavan kyydin Pukinmäkeen junaliikenteen takkuilun seurauksena. Pukinmäestä jatkoin lentokentälle, jossa olikin aivan uskomaton ruuhka ja purettavaa riitti. Takseja virtasi ilmailutieltä saakka suoraan keräilyalueen läpi tasaisena virtana ja oman kyytini jälkeen minulle riitti vielä toinenkin kyyti, noin "touch and go"-tyylisesti.

Loppuyö menikin sitten mukavasti Tikkurilan aseman ja Flamingon tunnelmissa. Tikkurilan asemalle käveli todella mukavia vesiselviä asiakkaita ja Flamingoltakin sain mukavia kyytejä, siellä oli jopa jonoa aamuneljän kieppeillä. Illan pisin kyyti päätyikin Flamingosta Porvoon Hinthaaraan. Valaisemattomat mutkatiet toivatkin mukavaa vaihtelua kaupunkiajoon.

Aamuviiden aikaan kyydit alkoivatkin keskittyä lähinnä lentokenttäajoihin ja tarjoutuipa minulle Tikkurilastakin yksi mukava ennakkotilaus kentälle. Yön saldona oli hyvä fiilis ja into ajaa myös seuraavalla viikolla yövuoroja.

Ei kommentteja: