maanantai 21. maaliskuuta 2011

Manaaja

Taisi tuo "superkuu" aiheuttaa asiakaskunnassa ja ihmisissä ylipäätänsä hieman kuuhulluutta. Kaikenlaista sekopäätä ja hullua oli taas viikonloppuna hortoilemassa pitkin maita ja mantuja, mutta yksi jäi erityisesti mieleen.

Asiakkaan kanssa ajeltiin johonkin syrjäiselle metsätielle aina Nummelaan saakka. Lähimmälle talolle vaikutti olevan kilometrikaupalla matkaa ja viimeiset katuvalot oli ohitettu aikoja sitten. Pimeällä metsätiellä kurvailtiin siis kohti määränpäätä, kun yhtäkkiä ajovalojen valokeilaan ilmestyi ihmishahmo tien reunassa. Joku kaapumaiseen takkiin verhoutunut nainen siinä seisoi tienvarressa silmät kiinni eikä tuntunut huomaavankaan kun ajoimme ohi. Olisin varmaan muuten kuvitellut nähneeni aaveen, mutta asiakaskin kiljaisi senverran että taisi itse kuvitella ihan samaa.
NÄITKÖ SEN NAISEN??? NUKKUIKO SE?

Palasin asiakkaan jätettyäni samaa reittiä takaisin ja kyseinen nainen oli kävellyt puolisen kilometriä eteenpäin. Olisin kyytiä varmaankin tarjonnut, mutta mielikuva taustapeilin kautta näkyvästä manaaja-hahmosta pakotti minut jatkamaan matkaa pysähtymättä.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Nirsoilua

Mitä enemmän ajan kyytejä lentoasemalta, sitä vastenmielisemmältä tuntuu jäädä "kylille" pyörimään ja metsästämään kyytejä. Etenkin viikonloppuöisin.

En ole varmaan kolmeen viikkoon ajanut ollenkaan viikonlopun yövuoroja ja tässä on tullut pahasti totuttua lentokentän rauhallisuuteen. Nyt otettiin heti kättelyssä luulot pois, kun pääsin taas nauttimaan viikonloppuyöstä.

Ensimmäinen kyyti kyliltä Tikkurilasta Kartanonkoskelle. Kysyin toivottua reittivalintaa ja sain tylyn "mikä tahansa käy"-vastauksen. Ajoin varmuudenvuoksi kuitenkin lyhyintä reittiä ja sainkin koko matkan kuunnella hermostunutta huokailua takapenkiltä. Kauhulla odotin hetkeä, jolloin pieleen mennyt ilta kaadettaisiin kuljettajan niskaan, mutta sitä ei onneksi tullut. Asiakas maksoi kyydin käteisellä ja paineli vähin äänin rappukäytävään.

Seuraava kyyti olikin sitten mallia "oksennussirkus". Alusta alkaen kaveri kehottaa toista kaveriaan ilmoittamaan, jos on huono olo. Kaveria taisi kuumottaa, koska tiesi suunilleen kuinka paljon taksiin oksentaminen maksaisi ja minua kuumotti vielä enemmän. Ehdimme kuitenkin pysähtyä ajoissa ja kaveri vietti seuraavat viisi minuuttia sormet kurkussa tienposkessa. Tämän jälkeen matka jatkui (joskin ikkunat auki, tuoksu oli melko voimakas) ja seuraava pysähdys tulikin simpparin kohdalla. Minun onneksi tyypit päättivät jatkaa matkaa kävellen. HUH.

Lopputuloksena oli siis mitättömän pieni kassa, oksennukselta haiseva taksi ja äärimmäisen korkea v*tutus. Sayonara!

torstai 8. heinäkuuta 2010

Nälkävuodet

Nyt se kesä on sitten alkanut. Muut kuskit pitävät nyt hiljaisimpana aikana lomaa ja minulla on tietysti kädet täynnä töitä kun pitäisi ajaa vähän muidenkin edestä. Lisäksi työtarjouksia on kesälomien ajaksi tullut varmaan kolmelta autoilijalta. Ei kiitos.

Sellaista aikaa tämä kesä vaan taksien kannalta on. Kaikki muutkin ovat lomilla ja liikemiehiä ei juurikaan ole liikenteessä. Lentokentälle tulee kyllä koneita, mutta kaipa nekin ovat sitten puolityhjiä, koska parhaimmillaan yhtä 30€ keikkaa on saanut odotella tuntitolkulla. Tällaisista illoista ei ole paljon kirjoitettavaa, joten blogikin pysyttelee nyt aika hiljaisena.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Sober or drunk?

Englantia puhuva asiakas tulee kyytiin lentoasemalta, ja kysyy pilke silmäkulmassa:
- It was just midsummer festival. Are the people still drunk or are they already sober?

Väitin kovasti, ettei kukaan jaksa ryypiskellä kahta päivää kauemmin, joten eiköhän ihmiset ala olemaan melko selvänä.
Matka kuitenkin jatkui ja ajoimme Helsingin Nordenskiöldinkadun kautta Mechelininkadulle ja sieltä Holiday Inn-hotelliin länsiväylän kupeeseen. Tämän "helsingin läpiajon" aikana näin ainoastaan kolme ihmistä, eli kaupunki oli todella hiljainen..
Ensimmäisenä vastaan tuli pyörällä kaatunut ja itsensä kolhinnut ihminen. Ambulanssi ja ensihoitajat olivat paikkailemassa tätä Nordenskiöldinkadulla. Mannerheimintietä ylitti väsyneen näköinen nainen, jolla oli pelkät pikkuhousut jalassa. Kolmas matkan aikana näkynyt ihminen oli Mechelininkadulla hoiperteleva juoppo.

Tulikohan sitä sittenkin vastattua asiakkaan kysymykseen hieman hätiköiden?

Tuhannen taalan kysymys

Noin kello kahdelta yöllä kyytiini astui kiinalainen liikemies lentoasemalta. Kun olimme päässeet tuusulanväylälle, avasi asiakas ensimmäistä kertaa sanaisen arkkunsa:
- Excuse me, is this the sunset or dawn?

Hankala kysymys, en nimittäin itsekään oikeastaan tiennyt vastausta. Samanlainen "iltahämärä" oli ollut ilmoilla jo varmaan tunnin tai kaksi. Selitin asiakkaalle, ettei aurinko välttämättä laske keskikesän aikoihin välttämättä kokonaan. Sitten uppouduin takaisin omiin ajatuksiini ja päättelin, että kyllä sen täytyy auringonlasku olla. Kuitenkin puoli tuntia myöhemmin ajoin taas toiseen suuntaan tuusulanväylää ja olin aivan vakuuttunut, että tämän täytyy olla auringonnousu.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Perinteiset selitykset vol. 1

Asiakas: Onko ollut vilkas ilta?
Kuljettaja: Nooooh.. enpä menis sanomaan että kovinkaan vilkas. Olin tossa justiinsa kahvilla ja aika hiljaseltahan tämä näyttää. Ehkä se johtuu tästä säästä.. Ja vuoronkin alotin juuri äsken niin ei tässä ole ehtinyt paljon ajella.

---

Paskanmarjat. Aina kun taksikuskilta tiedustelee illan keikkamääriä, tulee vastauksena asian kiertelyä tai "hiljainen ilta". Onhan usein hiljaisempaa kuin kuljettaja toivoisi, mutta taksikurssilla opetetusti moni pyrkii suojelemaan vaihtokassaansa mahdollisilta rosvoilta. Nykyään korttimaksujen osuus maksuista on kuitenkin niin suuri, ettei edes vilkkaan viikonloppuyövuoron käteiskassalla pääse rikastumaan, eli taitaa olla tämäkin salailu nykyään aika turhaa. Eli kyllä, selityksiä meiltä löytyy ;)

Surffitukka

Kun ilta ei ole mennyt toivotulla tavalla ja "hotellilta" ei löytynyt miesseuraa mukaan, käytetään viimeinen epätoivoinen valttikortti, eli viattoman taksikuskin ahdistelu. Käsi olkapäälle ja näin se alkaa..

A: Hei surffitukka, saaks mä kysyä mikä sun nimi on?
---
A: Ootko koskaan harkinnu DJ:n uraa, sulla olis siihen lahjoja?